La 19.10. klo 14, Sibelius-museo
Vapaa pääsy!
Ennen illan konserttia Turun kitarafestivaalin säveltäjävieraat saksalainen Hans-Jürgen Gerung ja Suomeen kotiutunut italialainen Paola Livorsi kertovat säveltäjän työstään ja konsertissa kuultavista teoksista.
Hans-Jürgen Gerung opiskeli vuosina 1983 ja 1984 fysiikkaa Münchenin yliopistolla, muutti vuonna 1984 Ausburgiin opiskelemaan Leopold Mozart konsertoriolla musiikkia ja kitaraa Franz Mayr-Musiolin sekä trumpettia Wolfgang Siegertin johdolla. Valmistuttuaan 1988 seurasi pitkä ja intensiivinen opiskelu Johann Sebastian Bachin luuttumusiikin parissa tarkoituksena kehittää sopivanlainen kitara, jolla voisi uskollisesti toteuttaa nämä teokset. Lopulta Gerung toteutti sovitustyönsä kymmenkieliselle kitaralle erityisellä viritysjärjestelmällä.
Vuosina 1994-1998 hän opiskeli aikamme musiikin esityskäytäntöjä ja tulkintaa Sveitsissä professori Christoph Jäggin opissa. Niin ikään Sveitsissä Gerung aloitti samoihin aikoihin sävellyksen opiskelun Hans Ulrich Lehmannin oppilaana. Vuonna 1999 hän tutustui Italian merkittävimpiin säveltäjiin Sylvano Bussottiin ja opiskeli hänen johdolla vuoteen 2005 asti. Näihin aikoihin kirjoitti mm. teoksia mikroteatteri Orfeolle ja huilisti Luisa Sellolle sekä teossarjan amoremorte-gesualdo sekakuorolle, soolokitaralle ja puhujien ensemblelle, joka toimi pohjana Marco Agostinellin samannimiselle elokuvalle.
Kesällä 1999 Sylvano Bussotti kirjoitti Gerungille teoksen Ermafrodito soolokitaralle ja hän kantaesitti teoksen Luigi Cherubini konservatoriolla Firenzessä, jonka jälkeen Gerungilla seuraavaksi 10 vuodeksi erityisoikeudet teoksen esittämiseen. Luca Veggetti teki koreografian teokseen ja tämä versio kantaesitettiin Torinossa Teatro Carignanossa yhdessä Balletto Teatro di Torinon kanssa. Samaisen Luca Veggettin ehdotuksesta suuri osa Bussottin balettisarjasta Heliogabalus (sävelletty 1976-1981) sovitettiin soolokitaralle vuonna 2004 Gerungin ja Bussottin yhteistyönä. RICORDI vihdoin hyväksyi tämän kitarasovituksen ja julkaisee sen vuonna 2020 yhdessä konserttisarjan kanssa kitaristina italialainen Andrea Monarda.
Kansainvälinen konserttiura on johtanut yhteistyöhön mm. Arturo Tamayon ja Luxemburgin Filharmonisen orkesterin kanssa, laulajien Sarah Leonhard, Ian Caley ja Daniel Gloger kanssa sekä Schola Romana ensemblen kanssa. Hänen teoksiaan on kantaesitetty useilla festivaaleilla kuten Contemporanea di Udine, ECLAT festivaali Stuttgartissa ja Liman Internacional de Música Clássica Contamporánea. Säveltäjät kuten suomalainen Harri Suilamo, japanilainen Mai Fukasawa ja venäläinen Boris Yoffe ja saksalainen Helmut Oehring ovat säveltäneet teoksia Gerungille ja Gerungin omia teoksia ovat taltioineet lukuisat eurooppalaiset radiot kuten BR, SWR, RAI, Ö2 ja Radio France.
Gerung perusti vuonna 2000 omat edition-gerung sekä Gerung-Arts&Music – merkit, jotka julkaisevat niin sävellyksiä, maalauksia, grafiikkaa sekä järjestävät konsertteja. Gerung lopetti esiintyvän taiteilijan uransa vuosia sitten ja on omistautunut säveltämiselle sekä festivaalilleen international festival forum of contemporary music – oberstdorf, joka järjestetään vuosittain maaliskuussa Oberstdorfissa Saksassa.
Linkkejä:
https://de.wikipedia.org/wiki/Hans-J%C3%BCrgen_Gerung
http://www.musikschule-oberstdorf.de/forum-neue-musik/
Paola Livorsi
(s. 1967) toimii Suomessa freelance säveltäjänä vuodesta 2001. Hän on Suomen ja Italian kansalainen.
Hän opiskeli sävellystä Torinossa, Lyonissa, Pariisissa CCMIX:issa (Centre de Création Musicale Iannis Xenakis) ja IRCAM:issa v. 1999-2001. Hän opiskeli Sibelius Akatemialla Kaija Saariahon ja Jean-Baptiste Barrièren johdolla v. 1997-98. Syksyllä 2015 hän aloitti jatkotutkintoa Sibelius Akatemialla, Musiikkiteknologian ostastolla, “Ihmisääni ja instrumentaalinen ääni: vertaileva tutkimus äänensävyn sisällön näkökulmasta”.
Livorsin teoksia on esitetty Torinossa (Settembre Musica 1998, De Sono 2010), Pariiisissa (Agora 2002), Helsingissä (Musica nova 2003, 2011, 2016-17), Tampere Biennalessa (2004, 2010), Saarbrückenissa (2003, Klangforum Wien), Berliinissä (März Musik 2007, DSO -orkesteri), Venetsian Biennalessa (2007), Milano Muslca -festivaalilla (2011).
Hänet kutsuttiin Takefu International Music -festivaalille, Japaniin, v. 2004-05, v. 2012-13 oli lisää esityksiä Japanissa, mm. Tokiossa ja Nagoyassa. Hän on saanut tilauksia ja apurahoja italialaisilta ja suomalaisilta instituutioilta ja muusikoilta (mm. Suomen Kulttuurirahasto 2004-2005, 2018; Suomen valtion taiteilija-apuraha 2006, 2010, 2013-15, 2016; Kordelinin säätiö 2019).
Livorsi on MUU ry:n jäsen ja Catalysti Association of Transcultural Artists ry:n perustusjäsen ja puheenjohtaja.
Linkkejä:
https://core.musicfinland.fi/composers/paola-livorsi
https://fmq.fi/articles/guest-column-a-look-out-of-the-box