Ti 15.10. klo 19, Wäinö Aaltosen museo
Patrik Kleemola (kitara), Timo Korhonen (kitara), Erkki Lahesmaa (sello), Ilari Lehtinen (huilu) ja Pia Pajala (sopraano).
Vapaa pääsy! Huomio: konsertti saattaa tulla täyteen, joten kannattaa tulla paikalle hyvissä ajoin varmistaakseen sisäänpääsyn.
Timo Korhonen, s. 6.11.1964 Rautalammilla, on yksi soittimensa monipuolisimmista taitajista. Hän kiertää maailmaa solistina,kamarimuusikkona ja suosittuna mestarikurssien vetäjänä.
Korhonen on esiintynyt yli kolmessa kymmenessä maassa merkittävillä musiikkijuhlilla mm. Ojai Festival California’ssa Los Angelesissa, Tokiossa, Torontossa, Hong Kongin Chopin-festivaalilla, Strasbourgissa, Buenos Airesissa, Lontoossa, Berliinin Juhlaviikolla, Pariisissa, Roomassa, Madridissa, Brysselissä, Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla, Havannassa, Atempo-festivaalilla Caracasissa jne. Korhonen on esiintynyt mm. kapellimestarien Esa-Pekka Salosen, Sakari Oramon, Osmo Vänskän, Leif Segerstamin, Jukka-Pekka Sarasteen, Susanna Mälkin, Hannu Lintun, Tuomas Hannikaisen ja Joseph Swensenin kanssa.
Timo Korhonen antoi ensimmäisen julkisen konserttinsa 14-vuotiaana ja hänen kansainvälinen uransa alkoi 17-vuotiaana Müncheniss., kun hän voitti kaikkien aikojen nuorimpana Saksan Radioyhtiöiden järjestämän musiikkikilpailun. Korhosen opettajina ovat olleet Pekka Vesanen, Seppo Siirala ja Oscar Ghiglia. Korhosen ohjelmistoon kuuluu koko keskeinen kitarakirjallisuus. Hän on palavasieluinen uuden musiikin puolestapuhuja ja on kantaesittänyt yli 50 sävellystä. Useat säveltäjät mm. Magnus Lindberg, Leo Brouwer, Toshio Hosokawa ja Kimmo Hakola ovat omistaneet hänelle teoksiaan. Korhonen levyttää säännöllisesti Ondine-levymerkille ja tallenteet ovat herättäneet laajaa kansainvälistä huomiota: Cannes Classical Award 2003, Gramophone Recommends 2007, YLE-vuoden levy-palkinto jne. Korhonen julkaisi 2011 kitaraedition Johann Sebastian Bachin sooloviuluteoksista yhteistyössä japanilaisen Gendai Guitar-kustantamon kanssa.
Korhonen oli kansainvälisen GUITARISTIVAL -kilpailun ja festivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja ja työskenteli vuosina 1998-2000 järjestettyjen Suomenlinnan Kulinaaristen Konserttien taiteellisena johtajana. Timo Korhonen soittaa Richard Jakobin (Weissgerber) rakentamilla kitaroilla vuosilta 1925, 1928 ja 1932 ja Brian Cohenin vuonna 1996 rakentamalla kitaralla.
Patrik Kleemola (s. 1981) kuuluu maamme klassisen kitaran eturiviin esiintyen aktiivisesti soolokonsertein, kamarimuusikkona ja sinfoniaorkesterin solistina.
Voitettuaan Toru Takemitsulle omistetun kansainvälisen II Guitaristival -kitarakilpailun Turussa ja saavutettuaan palkintosijoja mm. Gargnanon kansainvälisessä kitarakilpailussa Italiassa hän on esiintynyt solistina useilla merkittävillä musiikkifestivaaleilla paitsi kotimaassa myös mm. Lontoossa, Roomassa, Buenos Airesissa, Ateenassa, Dublinissa, Tallinnassa, Milanossa, Firenzessä ja Torinossa.
Kleemolan ohjelmistoon kuuluu Rodrigon, Castelnuovo-Tedescon, Takemitsun, Poncen, Giulianin, Vivaldin ja Maggion konserttoja, joita hän on esittänyt mm. Orquesta Sinfonica de la Juventud Venezuelana El Sisteman, Orchestra I Pomeriggi Musicalin, San Remon sinfoniaorkesterin, Leccen sinfoniaorkesterin ja Turun filharmonisen orkesterin solistina.
Kleemola tunnetaan intensiivisestä yhteistyöstä lukuisten eturivin säveltäjien kanssa ja hänen sävellystilauksensa ovat laajentaneet kitaraohjelmistoa jo yli viidellä kymmenellä teoksella soolokappaleista kamarimusiikkiin ja kitarakonserttoon. Säveltäjät kuten Ada Gentile, Hans-Jürgen Gerung, Mikko Heiniö, Pertti Jalava, Markku Klami, Juha T. Koskinen, Paola Livorsi, Harri Suilamo ja Harri Vuori ovat säveltäneet teoksiaan Kleemolalle. Kleemolan useat levytykset ovat saaneet kansainvälisesti innostuneen vastaanoton.
Kleemola pitää usein myös mestarikursseja kiertueiden yhteydessä ja viime vuosina Kleemola on opettanut kotimaan lisäksi mm. Argentiinassa, Englannissa, Italiassa ja Virossa. Turussa Kleemola toimii Turku Guitar Festivalin taiteellisena johtajana, Turun kitaraseuran puheenjohtajana sekä opettaa kitaransoittoa Turun seudun musiikkiopistossa.
Kleemolan kitaraopinnot alkoivat Valkeakosken musiikkiopistosta, josta tie vei Turun musiikkiakatemiaan Timo Korhosen ja Ismo Eskelisen kitaraluokalle. Usean vuoden ajan Kleemola asui Italiassa opiskellen Sienan Accademia Musicale Chigianassa Oscar Ghiglian kesäkursseilla ja Monopolin konservatoriossa, jossa hän suoritti kitaransoiton diplomin ja maisterintutkinnon erinomaisin arvosanoin opettajanaan Massimo Felici.
Erkki Lahesmaa valmistui Yalen yliopistosta 1993 suoritettuaan Master of Music -tutkinnon Aldo Parisot’n johdolla. Bachelor of Music -tutkinnon hän suoritti Juilliard Schoolissa New Yorkissa 1990 opettajinaan Harvey Shapiro ja Zara Nelsova. Turun Konservatoriossa Lahesmaa on opiskellut Timo Hanhisen johdolla. Kamarimusiikkia hän on opiskellut tiiviisti mm. Juilliard- ja Tokyo-kvartettien johdolla. 1990 Lahesmaa voitti Juilliard-kilpailun Yhdysvalloissa ja vuonna 1986 toisen palkinnon Turun sellokilpailussa. Ensikonserttinsa Helsingissä hän piti 1998.
Erkki Lahesmaa debytoi New Yorkin Lincoln Centerissä v. 1990 ja on siitä lähtien esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa ja Japanissa.
Erkki Lahesmaa on aktiivinen uuden musiikin esittäjä ja useat säveltäjät ovat kirjoittaneet ja omistaneet teoksiaan hänelle. Lahesmaa on työskennellyt mm. kanadalaisten Arthur-Leblanc- ja Tristan- jousikvartettien, sekä Vancouver Symphony Orchestran jäsenenä. Hän on myös Plus Ensemblen, Turku Ensemblen ja pianotrion Ad Libitum jäsen. Lahesmaa on myös levyttänyt ja hänen Plus Ensemblen jäsenenä tekemä CD sai vuoden 2010 parhaan klassisen musiikin albumin Emma-palkinnon.
Erkki Lahesmaa toimii sellonsoiton ja kamarimusiikin lehtorina Turun Ammattikorkeakoulussa. Hän on myös pitänyt mestarikursseja eri puolilla maailmaa, mm. Pekingissä, Shanghaissa, Santiago de Chilessä, Rio de Janeirossa, Buenos Airesissa, San Sebastianissa, Lissabonissa, Glasgowissa, Weimarissa, Bremenissä, Brysselissä, Sevillassa, Valenciassa, Triestessä, Palermossa, Oslossa, Reykjavikissa, Bergenissä ja Stavangerissa. Lahesmaa on ollut useiden musiikkikilpailujen tuomaristossa. Vuonna 2013 hänet kutsuttiin kansainvälisen Hatsaturian-sellokilpailun juryn jäseneksi. Erkki Lahesmaa on Nauvon kamarimusiikkipäivien taiteellinen johtaja.
Sopraano Pia Pajala on valmistunut Sibelius-Akatemiasta oopperaluokalta. Hän työskentelee Turun konservatorion laulun lehtorina ja vapaana taitelijana. Pia on monipuolinen muusikko, joka on esiintynyt useiden orkestereiden ja kuorojen solistina kuin myös kamarimuusikkona. Vuonna 2019 Turun filharmonisen orkesterin ja Leif Segerstamin CD -kokoelma sai kansainvälisen International Music Award -palkinnon parhaasta kokoelmasta. Tälllä kokoelmalla Pia Pajala lauloi solistina kaikissa Sibeliuksen säveltämissä näyttämöteoksissa.
Ilari Lehtinen opiskeli huilunsoittoa kotikaupungissaan Turussa Kosti Mattssonin johdolla ja Severino Gazzellonin, Alexander Murrayn ja Jean-Pierre Rampalin mestarikursseilla. Jatko-opintoja hän suoritti Freiburgissa professori Aurèle Nicolet´n huiluluokalla ja professori Francis Travisin kapellimestariluokalla. Sittemmin hän suoritti Sibelius-Akatemiassa musiikin tohtorin tutkinnon aiheenaan Fredrik Suuren vaikutus huilumusiikkiin.
Ilari Lehtinen on toiminut Turun Filharmonisen orkesterin soolohuilistina vuodesta 1973 noin 40 vuoden ajan eläköitymiseensä asti. Solistina ja kamarimuusikkona hän esiintyi 20 eri maassa ja oli mukana yli 100 levytyksessä. Kapellimestarina hän johti useita suomalaisia orkestereita ja toimi Salon orkesterin johtajana lähes 15 vuoden ajan. Hän on kirjoittanut monia musiikkitieteellisiä artikkeleita ja julkaisi 2015 kirjan otsikolla ”Jean Sibeliuksen henkisen kehityksen jäljillä”.
Ilari Lehtinen on ollut Suomen Huiluseuran puheenjohtajana 11 vuoden ajan. Vapaa-ajallaan hän harrastaa lukemista, saunomista, luontokuvausta ja sienestämistä.